Lehdistötiedotteet

Uusia värejä Tripp Trapp -syöttötuoliin

36 vuotta Tripp Trapp -syöttötuolin julkistamisen jälkeen Stokke edelleen jatkaa värivaihtoehtojen määrän lisäämistä, tällä kertaa kahdeksasta kahteentoista.

Elokuu 2008

Esittelemällä keltaisen, vihreän, harmaan ja vaaleanpunaisen Tripp Trapp -syöttöuolin, Stokke ei ainoastaan vastaa asiakkaiden pyyntöihin vaan noudattaa myös tulevia trendejä kuuluisille ja lukuisia palkintoja vastaanottaneille tuotteille.

Vaaleanpunaisen tuolin odotetaan myyvän hyvin tytöille heidän "vaaleanpunaisen vaiheensa" aikana. Läksyjen tekeminen vaaleanpunaisella Tripp Trapp -tuolilla parantaa tyttäresi koulunkäyntiä, ja tuolilla istuessaan hän tuntee itsensä prinsessaksi. Muotitietoiset vanhemmat tietävät, että vaaleanpunainen on muodissa tänä vuonna niin ulkoina kuin sisätiloissakin. Yhtä muodikkaat mutta klassisemmat lämmin harmaa, pehmeä vihreä ja valaiseva keltainen ovat myös vaihtoehtoja tänä vuonna, ja ne sopivat täydellisesti nykyaikaiseen elämäntyyliin ja kotiin.

Mikäli syöttötuolissa leikkimiseen leikkimiseen ei ole tarpeeks aikaa, ilmaisunvapautta on parannettu entisestään kuuden uuden tyynyn avulla. Ne ovat suunniteltu olemaan retroa, leikkisiä ja klassisia muotoiluja, ja voit valita niille useita eri monivärivaihtoehtoja, raitoja, pilkkuja, farkkukangasta tai eläimiä sopimaan uuteen tuoliisi tai kotiisi.

Lisää:

Saadaksesi lisätietoja Stokke -tuoteperheestä, käy osoitteessa www.stokke.com

Aiheeseen liittyvät linkit ja tiedostot:

Please download the latest version of Adobe Flash Player
The content below is for search engine spiders only.